Hyppää sisältöön

Eteneminen

  • Idea
  • Päätetty käynnistää
  • Suunnittelu
  • Toteutus
  • Valmis
Aikataulussa

Kuvaus

Aseman koululla tehdään korkeatasoista, suunnitelmallista ja osallistavaa ympäristökasvatustyötä. Koululle on keväällä 2022 myönnetty Vihreän lipun sertifikaatti. Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristöohjelma, jossa lapset ja nuoret muuttavat toimintayksikkönsä arkea kestävämmäksi. Aseman koulun tavoitteena on saavuttaa tulevaisuudessa ympäristökoulun status.

Tehtävät

Mitä on tehtävä?

  • Tehtävä31.05.2023

    Vetoomus aurinkopaneelin hankkimisesta

    Lähetetään kunnalle vetoomus aurinkopaneelin hankkimisesta Aseman koululle.

Mitä on tehty?

  • Tehty01.06.2022

    Ympäristöraati

    Koululle perustettiin ympäristöraati, johon kaikki halukkaat oppilaat saivat osallistua. Ympäristöraati on toteuttanut erilaisia ympäristö- ja ilmastotekoja:

    • Ohjevideo käsienpesusta käsipaperin säästämistä varten
    • Paperinkeräys talkootyönä
    • Roskien siivoaminen teiden varsilta ja lähimetsistä

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva

Yhteyshenkilöt

  • Pääyhteyshenkilö Marika Taavitsainen

    Marika Taavitsainen

    luokanopettaja

    Urjalan kunta

Tietoja päivitetty 09.06.2022